Jussi

Hopealinna soon - 16. Kesäkuuta



Huokaisin ja laitoin kuljetussuojan viimeistä tarraa kiinni.
Jussi odotti pesarilla kiltisti kun hain sille sydänkuosisen fleeceloimen viimeisten tavaroiden seasta.
Oli haikeaa muuttaa pois hyvältä tallilta, varsinkaan kun ei ihan tasan tarkkaa tiedetty minne oltiin menossa.
Uuteen maalaistalliin Kolkanhoveen, riskillä mennään sillä eihän me edes olla käyty siellä, mistä tietää vaikka vastassa olisi pari vuotta seisonut lehmännavetta.
Ajatukseni keskeytti Jussi joka oli pesupaikalla tylsistyessään kaatanut ämpäripinon, ja tietty Jussi aina työllisti mut kasaamaan metrin korkean ämpärikasan.
Poni selvästi halusi jo lähteä eikä jäädä kyykkimään kahden narun väliin, joten talutin orin räntäsateen läpi traikkuun, oli kerrassaan kaunis päivä muuttaa, tolkuttamattomassa vesisateessa ja mutainen maa alla.
Kunnes yhtäkkiä poni takanani jää kököttämään juuri traikun eteen, niin perus Jussi.
”Poniiiiii koita tullaa” sain sen kuitenkin parilla porkkanalla suostuteltua vasta tänään siivotulle purupohjalle.
Solmein riimunnarun löysälle rinkulaan kiinni, ei sitä vapaanakaan voinut pitää vaikka vetopaniikki sillä onkin.
Matkaa oli tiedossa pari - neljä tuntia.
Oikeastaan syy jonka takia me muutettiin Jussin kanssa oli se, että mekin muutettiin.
Eikä todellakaan olla joka päivä ajamassa neljää tuntia Jussin luokse uudesta kodista!
Tarkistin vielä ettei mitään jäänyt, vähänkö jäis ärsyttämään jos meijän pitäis täältä hakea vielä jotain.
Nousin haikein fiiliksin ison auton kyytin jossa traikku oli kiinni.
En viitsinyt jäädä pihalle hihhuloimaan kun olin aivan niinkuin suihkussa olis ollut.
Matkamme alkoi yhdeksältä aamusta - tai siis piti alkaa.
Oikeastaan kello oli jo kymmenen, no ei voi mitään.
Monta kymmentä pisaraa valui auton lasia pitkin ja pyyhkijät heiluivat edes takas.
Tulin muuten miettineeksi saakohan Jussi tarhata yksin, se syö muuten muut elävältä!
Tai no laitsalla se osaa käyttäytyä, mutta tarhassa ei niinkään...



Oltiin jo puolessa välissä matkaa, eli pari tuntia jäljellä.
Mulla oli hyvä luotto muuttoon, ei Jussi koskaan stressaa mistään ylimääräsestä.
Pysähdyttiin huoltoasemalla hakemassa syötävää, Kävelytin myös ponia vähän.
Juotin sen ja katoin että sillä on kaikki hyvin.
Matkamme sai taas jatkua ja vesisadekin oli loppunut.
Selasin puhelinta lähes koko loppumatkan.
Äitini joka oli muunmuassa autonratissa soittikin tallinomistajalle johon olimme ollut yhteydessä, että olemme lähettyvillä.
Saatiin vielä paremmat saapumisohjeet, ja löydettiinkin perille.
Metsän keskeltä löytyi kivan näköinen, punainen talli jonka ympärillä oli tarhoja.
Kenttä oli kuulemani mukaan vielä käyttämättömänä, mutta sitäkin pääsisi vielä testaamaan tänä kesänä.
Eino, kartanon isäntä vaikutti jokaiseen pelottavalta, onkohan hän ollut joskus merirosvo?
Lauseet saattoivat jäädä kesken, onneksi Joonas saapui paikalle.
Joonas puolestaan vaikutti mukavalta ja puheliaalta.
Annastiinakin saaapui paikalle kulman takaa.
Traikun iso ovi saatiin auki ja Jussi odotti siellä.
Talutin ponin ulos ja aloin ottamaan kuljetussuojia pois.
”Oi, sepä on söpö! Tän nimi oli Jussi vai?” Annastiina kysyi kohteliaasti, vastasin pirteästi naiselle.
Annastiina auttoi kuljetussuojissa ja selosti samalla kaiken näköistä.
Taluttelin Jussia pitkän matkan jälkeen pihassa, poni oli uteliaana etsimässä uusia ruohontupsuja, niin kuin aina.
Kello oli puoli kolme, joten orini voi jättää ulos.
Sain tietää mihin tarhaan sen voi laittaa, vein traikussa olevat loput heinät vielä Jussille ahmittavaksi.
Äitini otti kamat kantoon, myös kartanon haltijattaret auttoivat ikeankasseihin pakattujen kamojen kanssa.
Eino näytti vapaan kaapin, joka tulisi täyttymään mun ja Jussin kamoista pullolleen.
Sain tietää ponini karsinan, joka sijaitsi pesareita vastapäätä.
Talli näytti aivan erilaiselta mitä olisin kuvitellut, muttei silti moitittavaa ollut!
Äitini ja tallinomistajat lähtivät keskustelemaan kustannuksista sun muista, ja minä vuorostaan aloin purkamaan sinisiä kasseja.
Satula ja suitset löysivät paikkansa, kuin myös kaikki loimet ja sun muut varusteet.
Omanikin mahtuivat juuri ja juuri paikoilleen, ja kaappi näytti suhteellisen siistiltä jopa!
Jussi oli ollut ulkona vasta reilu tunnin, ja se näytti olevan kuin kokonaan.
Nälkä alkoi iskeä, joten päätettiin lähteä käymään kotona syömässä.



Kuuden aikoihin Mä tulin vielä takas, eihän tallille nykyään ollut ees pitkä matka!
Jussi oli edelleen ja onnellisesti lankojen sisäpuolella.
En ollut pihaan tai mihinkään muuhunkaan ehtinyt tutustua, joten päätin lähteä orin kanssa kävelylenkille ympäristöön.
Jussi tuijotti korvat hörössä kun hain sen mukavanoloiseen talliin.
Poni näyttänee olevan tyytyväinen omaan karsinaansa, ja kävi testaamassa purut tietty piehtaroimalla.
Hain puhdistetun harjakassin ja aloitin harjaamalla ponin puhtaaksi.
Putsasin kaviot ja selvitin sen pitkän harjan suoraksi.
Sade alkoi taas painautumaan ikkunaa vasten, joten kaivoin tähän hätään ränsistyneen vuorettoman sadeloimen, oikeastaan miksi edes otin sen mukaan?
Ajattelin jättää Jussin sisälle, mielummin siis kuivana kuin läpimärkänä.
Asettelin takkini hupun päälaelleni ja lähdimme tallin ovista kohti kenttää.
Kentän ympärillä kiertelyn jälkeen ilmeisesti maastoon johtavaa tietä vain parikymmentä metriä kunnes tuli risteys enkä uskaltanut enää jatkaa.
Jussi ihmetteli, mutta rentoutui kotiin päin tultaessa.
Kävelylenkin pituus ei päätä huimannut, mutta rankkasade ei innostanut sen enempää.
Heitin Jussilta loimen pois kuivumaan ja jätin ponin vapaaksi karsinaan.
Laitoin sen iltamössöt turpoamaan iltaa varten ja järjestelin tavaroita.
Joonas oli luvannut antaa ponilleni iltamössöt jotka lupasin jättää valmiiksi Jussille nimikoituun ruokakippoon rehulaan.
Sanoin heipat Jussille ja päätin lähteä tältä päivältä kohti kotia.


Kuva kun oltiin lähdössä pois vanhalta tallilta :3

Noniin, tervetuloa vihdoin ja viimein virallisesti tänne meille Hopealinnaan!
Jussi on ihan mielettömän hauskan näköinen kaveri, joka takuulla erottuu Hopealinnan hevoskatraasta pienen pörröisen kokonsa vuoksi.

Hopealinna soon - 16. Kesäkuuta
Ihan väärässä Jade ei ensimmäisten ajatustensa kanssa ollut, sillä vanha navettahan Hopealinna on ollut. Onneksi se ei sentään ole enää siinä kunnossa etteikö sitä talliksi voisi kutsua. Ensimmäisessä kappaleessa oli mukavasti kiteytetty Jussin sekä Jaden luonnetta; ponia pitää houkutella porkkanalla ja Jade on tavallaan haikea muuton vuoksi, vaikkei viitsikään pihalle jäädä maisemia katselemaan sateen takia.

Erityisen huvittava oli kohta, jossa Jade mietti Einon olleen merirosvo. Juuri sellainen kuva minullakin hänestä on; vähän jörö ja murahteleva, aavistuksen ontuen kävelevä. Enää puuttuu silmälappu ja koukku käden sijaan! Joonaksellakin oli kai hyvä päivä kun hän oli niin puhelias, yleensä mies on aavistuksen hiljaisempi kuin vaikkapa äitinsä. Siinä mielessä hän tulee enemmän isäänsä, ettei turhia pulista vaikka ehdottomasti hän ystävällinen onkin! Onpa mukavaa, että Jussi tuntui kotiutuneen heti niin hyvin. Joonas varmasti elättelee toiveita että ponin voisi laittaa tarhaamaan muiden kanssa, mutta saa nähdä kuinka käy, jos Jade kuvailee Jussin syövän muut kanssatarhaajat! Ehkä on parempi pitää Jussi ihan omassa rauhassaan

On melkein harmi, ettei Hopealinnassa vielä ole ketään saman ikäistä kuin Jade. Hän varmasti kaipaisi välillä samankaltaista seuraa ja juttukaveria. Sagasta hän varmasti saa kyllä puheseuraa, ja Annastiinasta, mutta Hopealinnan miehistä tuskin niinkään. Ehkä Jade houkuttelee jonkun kaverin joskus mukaansa?

Kuvakin on todella hieno, siitä tosiaan tulee synkän sadepäivän tuntu!

Juhannus - melkein
Tässä ja edellisessä tarinassa on selvä ero; nimittäin virkkeiden alkamiskohta. Aikaisemmassa tarinassa olit virkkeet laittanut alkamaan lähes jokaisen omalta riviltään, joka saattaa joskus toimia, mutta yleisen oikeinkirjoituksen kannalta sitä ei ole suositeltava tehdä. Tässä ne ovatkin nyt paljon sujuvammin ja lukeminen on helpompaa, joten pidä tämä yllä! Mukavaa että otit Milanin niin rohkeasti mukaan, vaikkei hänestä mitään esittelyä taida olla. Milan onkin mukava, hymyilevä ja lähes täydellinen kaikin puolin, joten ei ole ihme että Jade häneen tykästyi. Kuka tahansa pitäisi hänestä!

Hahaa, pystyn samaistumaan tuohon Jussin laukkaspurttiin, ei ole muuten pitkä aika kun oman vuokrahevoseni kanssa kävin läpi iiihan samanlaisen tilanteen! Edellä oleva hevonen, puoliverinen vieläpä, lähti laukalle, ja mun heinämahainen issikka perässä. Piti mennä ihan rauhassa ilman satulaa.. Selvisin niinkuin Jadekin, mutta hetken aikaa kyllä jännitti!

Tämä oli ihana hyvänmielen tarina, Jussi ja Jade tuntuvat olevan erinomainen pari! Ja kuvakin vielä, ai että! Kuvat värittävät tarinaa niin kivasti, niistä tulee ihan omanlaisensa tunnelma vaikka tarinakin olisi kuinka tahansa hyvin kirjoitettu. Tietenkään jokaiseen tarinaan ei ole pakko kuvaa tehdä jos ei jaksa, älä ota siitä paineita, mutta jos jaksat niin minä kyllä niitä mielelläni katselen!